English Roulette

Ruletti on satoja vuosia vanha italialainen seurapeli, jonka moderni versio tuli julki vasta 1600-luvulla kuuluisan ranskalaisen matemaatikon, Blaise Pascalin, toimesta. Pascalin Pariisissa esittelemässä ruletissa oli luvut 0-36 sekä 00, missä nollaa suuremmat luvut olivat vuoroin mustilla ja vuoroin punaisilla taustoilla. Pelin järjestäjiä edustavat nollat olivat vihreitä, jotta ne erottuisivat selkeästi tavallisten lukujen seasta. Jos kuula osuisi jompaankumpaan niistä, kaikki pöydällä olevat rahat menetettäisiin järjestäjille, eli niin kutsutulle pankille.

Ruletin suosio alkoi kasvaa räjähdysmäisesti heti sen julkaisun jälkeen. Pelissä tarkoitus oli veikata kuulan pysähtymiskohtaa, joka arvaamattakin oli kaikkien mielestä hauskaa. Kaikki tiesivät, että tässä pelattaisiin vain tuurin varassa, joten jännittämiselle ja harmitukselle ei annettu liikaa pelivaraa. Ruletin lomassa ehti myös tutustumaan kanssapelaajiin ja keskustella kaikesta, mitä mieleen ikinä sattuikaan juolahtamaan. Miten hauska tapa viettää aikaa!

Toinen nollista otettiin pois heti, kun pariisilaisten kasinoherrojen bisnesvaisto heräsi. He tajusivat, että ruletille, ja juuri heidän kasinolleen, saisi enemmän pelaajia, jos pelaajien mahdollisuudet voittaa olisivat korkeammat. Niinpä tuplanolla sai kyytiä, ja tavallinen nolla joutui totuttelemaan yksineloonsa. Yksinollainen ruletti sai nimekseen “eurooppalainen ruletti”, sillä se levisi kaikkialle Eurooppaan vain muutamassa vuodessa. Siitä kehitettiin erilaisia variaatioita jo ennen nettikasinoiden syntyä – kaikilla oli varaa valita omat suosikkinsa.

Englantilainen ruletti eroaa eurooppalaisesta vain pelaajamäärärajoituksen ja nollan käyttötarkoituksen osalta. Englantilaisessa ruletissa saa nimittäin olla vain 7 pelaajaa samaan aikaan pöydän ympärillä, eikä kuulan osuessa nollaan menetetä kaikkia pöydällä olevia rahoja, vaan vain puolet. Jos huono tuuri osuu kohdalle ja kuula tipahtaakin nollan kohdalle, et menetä kaikkia panoksiasi. Monet suosivat juuri englantilaista versiota ruletista sen reiluudesta johtuen.

Pelin rakenne ja säännöt

Rulettipyörä pyörii kiivaasti vastakkaiseen suuntaan sen reunalla olevan kuulan kanssa. Punaiset ja mustat ruudut sekoittuvat keskenään, luoden pöydälle kaksivärisen renkaan. Tässä välissä pelaajat asettavat panoksensa rulettipöydällä olevalle taulukolle – jokaisella on oman värisensä pelinapit. Kun pyörän vauhti hidastuu, joukosta alkaa erottua jotain vihreää. Vihreälle taustalle painettu nolla edustaa pelin järjestäjiä, eli jos kuula osuu siihen, pelaajat menettävät puolet panoksistaan järjestäjälle eli kasinolle. Tilanne on ehdottomasti parempi kuin esimerkiksi eurooppalaisessa ruletissa, jossa kuulan osuessa nollaan pelaaja menettää kaikki rahansa.

Kun kuula on vihdoin löytänyt paikkansa rulettipyörällä, jännitys raukeaa. Jos pelaaja asetti panoksensa esimerkiksi mustille, mutta kuula osuikin punaiseen lukuun, hän menettää rahansa pankille. Jos pelaaja olisi veikannut punaista, hän olisi saanut panostamansa summan, eli esimerkiksi 150 euroa, tuplana. Perinteisen ruletin tavoin pelissä tulee siis arvata kuulan pysähtymiskohta oikein.

Pelialustat

Englantilaista rulettia voi pelata Suomessa vain nettikasinoilla, mutta jos rulettipöydän ympärille pääsyyn on pakottava tarve, voi ottaa nopean lennon esimerkiksi Monacon kivijalkakasinoille. Nettikasinoilla on tarjolla satunnaisgeneraattoriversioita, joissa tietokoneen satunnaisgeneraattori valitsee kuulalle jokaisella kierroksella satunnaiset pysähtymiskohdan. Tämä on oiva valinta kaikille nopeatempoisesta pelistä pitäville. Rulettipyörä pyörähtää nimittäin täyteen vauhtiin vain nappia painamalla, kun taas oikean jakajan kanssa livekasino-versiota pelatessa, pelaaja joutuu odottamaan, että jakaja reagoi ja laittaa pelin pyörimään. Klikkaa itsesi siis heti luettuasi kokeilemaan!

Kuinka voit voittaa englantilaisessa ruletissa?

Ruletissa voittaminen on helppoa – sinun täytyy vain arvata pysähtymiskohta oikein. Jos veikkaat pysähtymiskohdaksi lukua seitsemän, ja kuula pysähtyy sen kohdalle, voitat panoksesi tuplana takaisin. Jos taas veikkasit esimerkiksi kolmosta, häviät koko kierroksellesi asettaman panoksesi pelin järjestäjälle eli kasinolle. Kokeneemmat pelaajat tai edes hieman matematiikkaa ymmärtävät harvemmin veikkaavat yksittäisiä numeroita. Tällöin mahdollisuudet voittaa ovat kovin pienet, eikä pelaaminen ole kannattavaa. Voittamiseen vaaditaan siis jonkinnäköistä matemaattista ymmärrystä.

On ymmärrettävä, että suuria lukuryhmiä veikkaamalla voidaan nostaa voiton todennäköisyyttä. Tilastollisesti voiton todennäköisyys on aina sama 47 prosenttia ja häviön 53 prosenttia. Kokemus ja oma suhtautuminen tilanteeseen ei muuta tilastollisia faktoja. On kuitenkin totta, että pidempään rulettia pelanneet, tai toki myös lukeneet aloittelijat, osaavat katsoa peliä laajemmin ja panostaa oikeita summia niin, että lopulta he ovat kuitenkin voitolla.

Pelin voiton ja häviön todennäköisyydet eivät ole 50/50, sillä sitä on sekoittamassa pelin järjestäjille tarkoitettu nolla. Se tekeekin pelistä niin koukuttavan; voiton mahdollisuus on lähes yhtä lähellä kuin häviönkin, joten uusi peli houkuttelee aina. Voittaminen perustuu siis lähinnä sattumaan. Kuten jo mainittiin, kokemuksella on kuitenkin osansa rahallisissa voitoissa. Pidempään rulettia pelanneet tai siitä tavallista enemmän tietävät osaavat pelata pitkällä tähtäimellä niin, että vaikka kierroksia tulisikin hävittyä, lopulta he ovat silti rahallisesti voitolla.

Yksi ruletissa käytetyistä panostusstrategioista on Martingaalistrategia. Siinä on tarkoituksena tuplata panos jokaisen häviön jälkeen, jolloin ensimmäisen voiton sattuessa kohdalle pelaaja olisi ainakin alkuperäisen panoksensa verran voitolla. Strategiaa on kuitenkin kritisoitu, sillä se toimii kunnolla vain, jos pelaajalla on käytössään loputon summa rahaa. Yleisesti rulettiin voisi antaa vinkiksi rauhassa pelaamisen. Aloittelija voisi esimerkiksi panostaa enemmän lukuryhmiin, kuin ottaa riskejä yksittäisten numeroiden kanssa.

Yhteenveto

Juuri sinun tulisi kokeilla englantilaista rulettia sen reiluuden takia. Jos olet eurooppalaisen tai vaikka amerikkalaisen ruletin ystävä, tiedät, että rahojen menettäminen pelissä olevalle nollalle turhauttaa hyvin paljon. Englantilaisessa ruletissa nollalle menettää kuitenkin vain puolet, mikä helpottaa peliä. Ruletti itsessään on hauska peli, jonka parissa kuluu helposti monia tunteja. Se on koukuttava, sillä jokaisella kierroksella mahdollisuutesi voittaa ovat täysin samat. Vaikka sinua jännittäisi hirveästi ja kätesi tärisisivät, et menetä lainkaan mahdollisuuksiasi voittoon, toisin kuin ehkä korttipeleissä tai urheilussa voisi käydä. Ruletin säännöt oppii helposti ja nopeasti, ja itse englantilaisen ruletin pariin pääsee monien tunnettujen nettikasinoiden kautta. Kokeile heti!